Heräsin hetki sitten. Eilisen päivän vietin pääterveysasemalla odottaen lääkäriaikaa polvelleni. Ei siinä polvessa mitään vikaa ollut. Onneksi. Lievää turvotusta ja buranaa naamaan. Urheillakin saa jos käyttää polvisuojaa, että se tukee sitä polvea. Käyn tänään apteekissa hakemassa itselleni polvisuojat.
Tää mun asunto (tai oikeastaan Villen) on taas kuin hävityksen kauhistus. Oon miettinyt, että miten kirjoitan portfoliota tästä syksystä, kun ollaan vain tuolla teatterilla. Päätin etten mene akrobatia tunneille, vaikka ne on valinnaisia, kun en pysty sitoutumaan kunnolla niihin tunteihin. Jaakobbi ei varmaan tykkää, jos myöhästelen aina ja tuun viime tipassa. Säästetään ne myöhästelyt sitten sinne tammikuuhun. Mulla on kauhea kriisi mun elämän kanssa. Jämähdänkö tänne Vaasaan loppu iäkseni ja en ikinä pääse tonne suureen maailmaan. Haluaisin matkustella ja nähdä maailmaa ja tämä toinen puolisko taas viihtyy vähän liian hyvin täällä Vaasassa. Vaikka toisaalta mun pitäisi myös tulla vähän vastaan omien unelmieni ja haaveiden kanssa, mutta kuinka paljon olen valmis tinkimään omista unelmistani...Tai ehkä pitäisi esittää kysymys, että kuinka pystytään yhdistämään molempien unelmat ja elää yhdessä molempia tyydyttävää elämää...
Mua pelottaa jo nyt valmistuminen, jonka jälkeen itse pitää yrittää hommata kaikki työt ja "tyrkyttää" itseään joka luukulla. No ehkä ei ole vielä ajankohtaista stressata työelämää. Nyt vaan joudun ottamaan itseäni niskasta kiinni ja tekemään tuon työharjoittelun hyvin. Meillä on hyvä porukka tuolla teatterilla ja pitää ajatella, että tekee hienon ja mieleenpainuvan esityksen lapsille. Mun on ollut jotenkin tosi vaikeaa vain näytellä ohjaajalle. En ole saanut itsestäni mitään irti. Ohjaaja varmaan miettii, että v***u mitä paskaa. Toisaalta taas vaikea tehdä tai kehittää roolihahmoa, kun tuntuu ettei ole saanut kunnon palautetta, että onko ylipäänsä mikään siinä tekemisessä hyvää tai huonoa. Itse olen kyllä myös toope, kun en uskalla kysyä palautetta..No vielä on harjoituskautta jäljellä ja tuntuu, että kyllä koko ajan mennään eteenpäin. Ensi viikolla saadaan oikeat lavasteet, ehkä sitten taas lähdetään nousukiitoa eteenpäin. Jokainen ohjaaja on erilainen ja se on totta, että vaikea antaa palautetta, jos näyttelijä (minä) seisoo tumput suorina eikä uskalla kokeilla mitään. EI sais pelätä vaan pitäisi uskaltaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti