Tänään esitys ja vähän muita mietelmiä.

Olen ollut oikeastaan koko tämän syksyn todella turhautunut akrobatiatunneilla. Tuntuu, että en etene ollenkaan vaan poljen vain paikoillani ja kaikki liikkeet, jotka ennen joten kuten osasin ovat menneet vain huonompaan ja huonompaan suuntaan koko ajan. Olen ollut todella pettynyt itseeni. Kaikki hypyt ovat aivan surkeita yrityksiä, tuntuu, että minulla ei ole yhtään voimia jalkalihaksissa.

Venyttelin tässä taannoin ja ilmeisesti reväytin hieman oikean puoleisen jalan sisäreiden ja nyt tämä inhottava vaiva ja jäykkyys jalassa seuraa minua koko ajan. Lenkkeillessä ei tunnu juurikaan, mutta jos salilla yrittää tehdä jalkalihastreeniä tai venyttää jalkaa niin se tuntuu heti ikävästi.

Olen edelleen samankokoinen pullan pala ja ei lihaksia nimeksikään, vaikka olen yrittänyt käydä salilla ja muka seurannut tarkasti syömisiäni. No elämässä on muutakin kuin treenaus, mutta nyt, kun olen jo useamman viikon kuolannut kateellisena eri fitnessiä harrastavien blogeja ja kuvia. Niin vilkaisu peiliin saa itseni vain masentuneeksi.

Onneksi jotain valoa on teatterin saralla. Olen saanut hyvää palautetta näytelmästä, jossa olen mukana Wasa Teaterilla se edes vähän lohduttaa. Meillä on tänään ensimmäinen päivä esitys teatterilla. Lähden kohta koulun ruokalasta hakemaan ruokaa mukaan teatterille ja yritän laittaa hiukset hienosti. Hiusten laitto on mennyt vähän vaihtelevella menestyksellä. Haluaisin joskus olla, kuin hienot ja itsevarmat naiset joita salaa seuraan kaupungilla. Minä olen pikemminkin pihalla oleva verkkarihemmo joka kulkee ilman meikkiä pitkin katuja ilman itsevarmuuden häiväkään. No can do. Ehkä mä vielä loppuviikosta nousen täältä suosta. Nyt on onneksi vasta tiistai.

Tupakoitsijasta terveysintoilijaksi

Meillä oli ensi-ilta Wasa Teaterilla näytelmästä Hemsång. Yleisö taputti seisaaltaan loppukiitoksissa. Vau! Oli kyllä hyvä fiilis.  Lähdin bileistä aikaisemmin kotiin, koska tunsin itseni vähän kuumeiseksi. Kotimatkalla törmäsin yhteen todella humalassa olevaan nuorukaiseen, joka kaatui keskelle jälkakäytävää. Soitin hänelle taksin ja eräs vanhempi herrasmies odotti kanssani, että taksi tuli  noutamaan tämän nuorukaisen kotiin. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu Vaasan yöelämässä.

Koulussa meillä on meneillään ohjauskurssi. Joka alun paniikin omaisten tuntemuksien jälkeen on muuttunut varsin miellyttäväksi kokemukseksi. Kauheaa oli ymmärtää miten ohjaajan pitää revetä joka paikkaan, kun ei ole saatavilla rekvisiitan hoitajaa tai puvustajaa. Siinä on kyllä työsarkaa täytyy myöntää.

Olen lukenut netistä vehnänorasjuoman ja jauheen hyvää tekevistä vaikutuksista ja päätän kokeilla tätä ihmeainetta. Nyt olen taas jälleen kerran lopettanut tupakanpolton. Tämä on jo ehkä kymmenes kerta elämässäni.

Miksi näyttelen?

Olen inspiroitunut luettuani Pamela Tolan kirjaa Miksi näyttelen? Mun täytyy myöntää, että en ole pätkääkään kiinnostunut ohjaamisesta vaan haluaisin itse vain koko ajan näytellä ja antaa jonkun muun päättää lavastuksesta ja visuaalisesta kokonaisuudesta. Yritän koulussa joten kuten rämpiä tuon ohjauskurssin läpi, ei ole oikein motivaatiota tällä hetkellä. Ainut asia mihin oon paneutunut on ensi kevään teatterikorkeakoulun pääsykokeet. Päätin, että minähän hitto vie pyrin vielä, enkä anna periksi.

Toinen asia mitä olen miettinyt on selluliitti. Tää on aivan kauheeta, koska musta on tullut näin ulkonäkökeskeinen  ihminen. Minähän en totisesti ole mikään kedon kaunein kukkanen senhän tietää kaikki. Miksi siis olen niin huolissani  koko ajan, että täytänkö muiden mulle asettamat kauneusihanteet. Tää mun kauneuden tavoittelu on mennyt jopa niin pitkälle, että olen jonossa hampaiden oikomishoitoon ja mietin ajan varaamista suonikohju leikkaukseen. Ehkä se epätäydellisyys juuri tekee musta täydellisen. Jatkan näitä pohdintoja ihon kuivaharjauksen lomassa.