Mulla on nyt kaksi päivää ollut jumalaton päänsärky. Koulu on loppusuoralla ja mielessä on kysymys, että mitä mä sitten oiken isona teen? Pelottaa, etten osaa tai halua ohjata mitään lapsiryhmiä ja vielä enemmän pelottaa, että jään valmistumisen jälkeen yksin ja kukaan ei halua tehdä mun kanssa mitään yhteisiä projekteja, kun tietää miten ärsyttävä ja vittumainen oon ihmisenä. Pelkään, etten saa enää ikinä näytellä ja tuntuu, että mun "ura" oli sitten tässä. Vaikka mitään uraa ei vielä edes ole ollutkaan. Sen tiedän, että suunnatonta iloa ja kiitollisuutta mulle tuottaa juuri se, että saan näytellä, mutta pelkään vaan, että kukaan muu ei tajua, että mut on luotu näyttelemään. (Suomennettuna: Mä en oo vaan vielä itse tajunnut miten lahjaton oon vaikka muut tietää sen jo) Toisaalta uskon siihenkin, että elämä kantaa ja jokainen löytaa sen oman paikkansa täältä maailmasta. Munkin pitäisi lopettaa tää ruikutus ja ottaa itseäni niskasta kiinni. Se on ainakin ihan varma, että valmistumisen jälkeen mua ei ketään kotoa tule hakemaan vaan täytyy itse olla aktiivinen ja etsiä ja löytää ne omat tulevat työt.
Haen nyt taas sadannen kerran Teatterikorkeakouluun ja Nätyyn. Teakkiin haen tällä kertaa maisteriohjelmaan, mutta tuskin sinne pääsee. Huhut kertoo, että ne ei ikinä ota ketään sinne. En tiedä sitten pitääkö paikkansa vai ei. Mulla ei ole mitään motivaatiota liikkumiseen. Tilasin bodycampilta taas puolen vuoden ohjelmat ja kaksi kuukautta on jo mennyt ja en ole päivääkään noudattanut ruokavalio ohjeita saatika liikuntaohjeita. Koirien kanssa tulee nyt kyllä luojan kiitos käveltyä joka päivä edes vähän, mutta en oikeastaan edes laske sitä liikunnaksi. Mulla on nyt taas joku masennusvaihe vissiin päällä ja välillä olen suorastaan riehakas. No varmaan auttaisi sinne kouluun pääsyä, että aloittaisi pikkuhiljaa valmistautumaan. Nyt marinat pois ja toimintaa!! Kyllä ne raatilaiset varmaan jo tänä vuonna tajuaa mun piilevät kyvyt. Mä niin haluaisin uskoa, että pääsen kouluun. Aina sinne joku pääsee. Olisinpa se joku minä.
