Ovet eivät auenneet tänäkään vuonna.

Kävin viime viikolla siellä teatterikorkeakoulun pääsykokeissa II vaiheessa. Tämä oli viides kerta, kun hean sinne. Ja kuten arvata saattaa kävi niin, että en päässyt edes aamupaivän tehtävistä jatkoon. En tiedä mitä mä teen väärin siellä. Yritänkö liikaa vai liian vähän.

Mä en ole siis keholtani mikään tanssija, mutta liikuntaa olen harrastanut aina ja nämä viimeiset vuodet erittäin aktiivisesti. Ja en edes pohjimmiltani usko, että se jatkoon pääsy edes riippuu siitä, miten sä käytät sun kehoasi. Tottakai jos ne ihastuu sussa johonkin piirteeseen niin ne ottaa sut sisään riippumatta siitä, vaikka sulla olis jokin muu osa-alue selkeästi heikompi.

Kyllä mun nyt vissiin täytyy luovuttaa ja uskoa siihen, että teatterikorkeakoulu ei ehkä ole mulle se oikea paikka. Helppo täällä pettyneenä miettiä, että mun elämälle on olemassa joku muu kenties vielä ylevämpi tarkoitus. Vaikka mun alkuperäiset suunnitelmat oli, että haen niin kauan, kuin opiskelen täällä Vaasassa. Se on vaan joku kyltymätön halu ja suuri unelma päästä sinne.

Vaikka haluaisin uskoa, että pystyn toimimaan näyttelijänä myös tällä koulutuksella.  Tänään mulla olis ollut joogatunti, mutta en jaksanut mennä sinne. Musta on tullut todella laiska. Koulun jälkeen lysähdän sohvalle tai sänkyyn ja siinä möllötän loppuillan roikkuen netissä tai lukien kirjoja. Sitten mä ihmettelen miksi en päässyt teatterikorkeakoulussa jatkoon...

Välillä tuntuu, että kaikki se aika ja raha mitä on oikeasti panostanut tähän ammattiin ja omaan itseeni valuu hukkaan, kuin kankkulan kaivoon. Välillä mietin, että panostanko oikeasti tarpeeksi. Tänään meidän ääniopettajamme sanoi meille, että oma ääni ei koskaan ole valmis ja sitä pitää kehittää ja harjoittaa koko ajan.  Mua vähän pelottaa, että jaksanko koko elämäni olla keskeneräinen..Mietin, että onko mun kohdalla jo peli menetetty, että oikeasti olis pitänyt ruveta näyttelemään nelivuotiaana ja tanssimaan kaksivuotiaana, että musta tulis jotain.

Oon tän puolitoista viikkoa syönyt todella huonosti ja epäterveellisesti.. Ei mistään dietistä tietoakaan..Meillä oli koulussa tänään akrobatiatunneista palaute ja meidän akrobatiaopettaja sanoi mulle, että mun täytyy vahvistaa mun keskivartaloa ja treenata kesällä.. sivulauseeseen se lisäs, että ei tietenkään liikaa.. pitää muistaa levätäkin välillä. Mä olen niin kiinni erilaisissa rutiineissa, että välillä mietin, että onko se oikeasti hyvä vai huono. Tuo jooga on muodostunut mulle jonkin sortin pakkomielteeksi. Käyn salilla välillä aivan maanisesti. Sitten on näitä viikkoja, että löhöän sohvalla mussuttaen pizzaa.. Olen huomannut, että olen täynnä vastakohtia. Ehkä mun pitäis oppia ottamaan elämä vähän rennommin ja luopua tuosta ylenmääräisestä suorittamisesta. Nytkin olen päässäni jo kehitellyt kesän treeniohjelmaa itselleni. Tämä ohjelma sisältää kahdesta-kolmeen kertaan treenausta päivässä..Ehkä vähän liikaa?

Ehkä mun pitäisi opetella olemaan enemmän armollinen itselleni ja muille. Lopettaa muiden arvostelu, koska olen tullut siihen tulokseen, että arvostelen muita ihmisiä vain ja ainoastaan sen takia koska en hyväksy itseäni täysin ja pelkään etteivät muutkaan hyväksy minua sellaisena kuin olen. En uskalla näyttää muille mun heikkouksia. En todellakaan ole mikään kaunis..minulla on iso nenä ja lyhyet roikkuvat hiukset.. suupielet useimmiten alaspäin, mutta mitä sitten.. mulla on oikeus olla minä juuri tällaisena kuin olen. Voi, kun osaiskin kääntää ne heikkoudet vahvuuksiksi niin pääsis varmaan pitkälle. Ja herranjumala ei se ihmisen elämä nyt pelkkää ulkoista ole. Mulla on asiat hyvin, mutta näköjään nyt taas haluan nähdä negatiivista draamaa joka puolella.. Nyt katse tulevaisuuteen ja yksi harjoite päivässä päämäärän eteen niin eiköhän se siitä taas ala suttaantumaan.. Aurinkoista kevättä!