sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Miksi näyttelen?

Olen inspiroitunut luettuani Pamela Tolan kirjaa Miksi näyttelen? Mun täytyy myöntää, että en ole pätkääkään kiinnostunut ohjaamisesta vaan haluaisin itse vain koko ajan näytellä ja antaa jonkun muun päättää lavastuksesta ja visuaalisesta kokonaisuudesta. Yritän koulussa joten kuten rämpiä tuon ohjauskurssin läpi, ei ole oikein motivaatiota tällä hetkellä. Ainut asia mihin oon paneutunut on ensi kevään teatterikorkeakoulun pääsykokeet. Päätin, että minähän hitto vie pyrin vielä, enkä anna periksi.

Toinen asia mitä olen miettinyt on selluliitti. Tää on aivan kauheeta, koska musta on tullut näin ulkonäkökeskeinen  ihminen. Minähän en totisesti ole mikään kedon kaunein kukkanen senhän tietää kaikki. Miksi siis olen niin huolissani  koko ajan, että täytänkö muiden mulle asettamat kauneusihanteet. Tää mun kauneuden tavoittelu on mennyt jopa niin pitkälle, että olen jonossa hampaiden oikomishoitoon ja mietin ajan varaamista suonikohju leikkaukseen. Ehkä se epätäydellisyys juuri tekee musta täydellisen. Jatkan näitä pohdintoja ihon kuivaharjauksen lomassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti