tiistai 11. lokakuuta 2011

Tänään esitys ja vähän muita mietelmiä.

Olen ollut oikeastaan koko tämän syksyn todella turhautunut akrobatiatunneilla. Tuntuu, että en etene ollenkaan vaan poljen vain paikoillani ja kaikki liikkeet, jotka ennen joten kuten osasin ovat menneet vain huonompaan ja huonompaan suuntaan koko ajan. Olen ollut todella pettynyt itseeni. Kaikki hypyt ovat aivan surkeita yrityksiä, tuntuu, että minulla ei ole yhtään voimia jalkalihaksissa.

Venyttelin tässä taannoin ja ilmeisesti reväytin hieman oikean puoleisen jalan sisäreiden ja nyt tämä inhottava vaiva ja jäykkyys jalassa seuraa minua koko ajan. Lenkkeillessä ei tunnu juurikaan, mutta jos salilla yrittää tehdä jalkalihastreeniä tai venyttää jalkaa niin se tuntuu heti ikävästi.

Olen edelleen samankokoinen pullan pala ja ei lihaksia nimeksikään, vaikka olen yrittänyt käydä salilla ja muka seurannut tarkasti syömisiäni. No elämässä on muutakin kuin treenaus, mutta nyt, kun olen jo useamman viikon kuolannut kateellisena eri fitnessiä harrastavien blogeja ja kuvia. Niin vilkaisu peiliin saa itseni vain masentuneeksi.

Onneksi jotain valoa on teatterin saralla. Olen saanut hyvää palautetta näytelmästä, jossa olen mukana Wasa Teaterilla se edes vähän lohduttaa. Meillä on tänään ensimmäinen päivä esitys teatterilla. Lähden kohta koulun ruokalasta hakemaan ruokaa mukaan teatterille ja yritän laittaa hiukset hienosti. Hiusten laitto on mennyt vähän vaihtelevella menestyksellä. Haluaisin joskus olla, kuin hienot ja itsevarmat naiset joita salaa seuraan kaupungilla. Minä olen pikemminkin pihalla oleva verkkarihemmo joka kulkee ilman meikkiä pitkin katuja ilman itsevarmuuden häiväkään. No can do. Ehkä mä vielä loppuviikosta nousen täältä suosta. Nyt on onneksi vasta tiistai.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti