Sain eilen takaisin ruotsin aineen, jossa piti arvostella yhtye, joka nähtiin viime viikolla Ritzissä. Numeroksi 1+. Arvosteluasteikko oli 1-5. Hyvin alkaa tämä minun opiskelu. Toi ruotsin kieli ei oikein kyllä taivu, ainakaan kirjoitetussa muodossa. Meidän pitää tehdä vielä tieteellinen essee ruotsiksi ja lukea näytelmä ja pitää siitä suullinen esitelmä 10-15 min. koko luokalle.
Tällä viikolla meillä on ollut akrobatiaa, improvisaatiota, ja ensimmäistä kertaa textgestaltningia eli vapaasti suomennettuna tekstistä ilmaisuun. Improvisaatiossa meille annettiin perjantaina tehtäväksi miettiä Stanivslaskyn (en tiedä kirjoitanko suuren mestarin nimen oikein) viittä v-kysymystä. Niihin kuului Kuka? Mistä? Missä? Mitä/Miksi? Mihin? ja opettaja oli lisännyt vielä kaksi omaa Hur? ja När? Näiden pohjalta piti keksiä hahmo, joka istahtaa puiston penkille ja yleisön tässä tapauksessa luokkakavereiden piti nähdä henkilö ja tilanne puiston penkillä.
Minä olin ottanut tilanteeksi sen, että pakenen pahoinpitelevää poikaystävääni puiston penkille ja olen aivan sekaisin, enkä tiedä, että mitä minä teen. Muut luokkakaverit arvasivat kyllä oikein, mutta opettaja ei pitänyt esityksestä ja sanoi, että hä ei uskonut siihen vähääkään. Tein saman uudestaan ja tuomio oli vähän parempi, mutta edelleen paljon huomiota piti kiinnittää siihen, että ei ole kiire vaan kaikessa rauhassa reaktiot ulos, ettei tule sotkua. Asiahan on niin, että oikeassa elämässäkään reaktiot eivät tule nopeasti vaan niille annetaan aikaa ja ne tulevat sitten aivan luonnostaan.
Tekstistä ilmaisuun tunnilla jokainen sai hieman erilaisen tekstin ja ensin teksti luettiin kerran itsekseen läpi, jonka jälkeen se esitettiin koko ryhmälle ja ryhmä sai antaa palautetta. Minä sain palautetta, että en pitänyt tarpeeksi taukoja ja siitä taukojen pitämättömyydestä johtuu se, että teksti kuulostaa monotoniselta, vaikka äänessä ei varsinaisesti ole vikaa. Tämä tieto helpotti minua, sillä minulle on toitotettu monessa eri paikassa, että ääneni on jotenkin viallinen, kireä ja monotoninen. Toisaalta ymmärrän tämän väittämän, koska usein minulla hartiat nousevat korviin ja silloin jännitän koko yläkehoni ja jos kehossa on jännityksiä niin äänikään ei voi kulkea luonnollisesti.
Minä sain todella lyhyen tekstin ja osa sai paljon pidempiä tekstejä ja aprikoin taas hetken, että olenko kaikista huonoin, koska sain vain niin kyhyen tekstin. Huonommuuden tunne on kyllä sellainen, mistä ei varmaan ikinä pääse kunnolla eroon. Olen kyllä parantanut sillä saralla huomattavasti ja yritän olla vertaamatta itseäni muihin mikä on todella vaikeaa, kun näkee koko ajan miten joku toinen tekee saman asian mukamas sata kertaa hienommin ja paremmin. On eri tapoja tehdä asioita ja minun pitää löytää oma tapani tehdä asioita oman persoonani kautta.
Mikä erottaa hyvän näyttelijän huonosta? Siinäpä kysymys, jota voin pohdiskella. Minulle suuria vaikeuksia tuottaa olla uskottava. Jos en itse usko itseeni niin ei siihen tekemiseeni kyllä kukaan muukaan usko. Pitää uskoa itseeni ja olla roolihenkilön puolella satakymmenenprosenttisesti. Matkalla kohti "oikeaa" taiteilijuutta on pitkä ja kivinen. Siltä se vaikuttaa. Otan kuitenkin kiitollisena kaiken kritiikin vastaan ja yritän oppia siitä. Minulla ei ole mitään hätää, ei minua enää tuolta koulusta potkita pois. Toista se oli Heikki Kinnusella teatterikouluaikoihin, jolloin koko ensimmäisen vuoden ajan potkittiin oppilaita pois koulusta. Teen parhaani kehittyäkseni koko ajan ja kiitollisena otan vastaan kaikki opit mitä eteen tulee. On tämä teatteri vaan aika hienoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti