tiistai 24. huhtikuuta 2012

Työharjoittelu syksyllä

Nyt jo jonkin aikaa sitten varmistui, että päästään työharjoitteluun Vaasan kaupunginteatteriin. Minä, ja kaksi muuta meidän luokalta on mukana joulunäytelmässä Viiru ja Pesonen. Innolla odotan kyllä tulevaa syksyä. Ja ennen kaikkea odotan tulevaa kesälomaa. Enää tasan kuukausi niin alkaa loma.

Nyt ollaan koulussa tehty lyhytelokuvaa ja se on viimeistä fiilausta vaille valmis. Taiteilijan työ ei ole mitään kompromisseja ja tänä vuonna meillä on tosi paljon ollut ryhmätöitä ja ryhmätyöskentelyä. Mä oon jo jotenkin väsynyt siihen. Ettei mitään omia ideoita saa läpi ja pitää tehdä kompromissi, joka helvetin asiassa. Mun ainoa valonpilkahdus oli syksyllä, kun tehtiin omat ohjaustyöt ja sain tehdä just niiinkuin itse halusin ja toteuttaa visioitani. Vaikka itse sanonkin niin se mun ohjaustyö oli aivan saakelin hyvä ja olin kyllä todella tyytyväinen, että sain niin hyvän ryhmän ja parhaat näyttelijät itselleni. No joo vielä viimeiset viikot pitää puristaa niin tämä vuosi on pulkassa.

Ja vielä siitä työharjoittelupaikasta. Ensin olin lähdössä Kiinaan Pekingin oopperaan, koska halusin tehdä jotain fyysistä. Minua ei kuitenkaan kelpuutettu sinne, koska olin liian hidas nappaamaan koreografioita. Seuraavana päivänä tuli tämä Vaasan kaupungiteatterin tilaisuus. Totta puhuen, luulen, että mulle on paljon enemmän hyötyä Vaasan kaupunginteatterin työharjoittelupaikasta, kuin jostain Pekingin oopperasta, kun en kuitenkaan ole mikään fyysinen näyttelijä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti